🏁 Lavinto Kartingin historia
Lasse Toivolan kirjoittamaa historiikkiä Lavinnon FK-radasta hänen teossarjastaan Hausjärvi- kotiseutu osa 5, joka on ilmestynyt vuonna 1990.
Joukkoa moottorihenkisiä perheitä Hausjärvellä ja Riihimäellä puraisi moottorikärpänen niin lujasti lopulla, että ruvettiin rakentelemaan ja hankkimaan mikroautoja. Käytetyt ja uudet moottorisahat menettivät moottoreitaan, kun ne viriteltiin neljän pyörän päälle antamaan puhtia omatekoisille mikroautoille. Se oli isien ja poikien yhteistä harrastusta parhaimmillaan.
Lainaradalla
Kun pienellä moottorilla varustettu auto vaati alleen asfalttiradan, oli ensimmäisiä pulmia, mistä sellainen löytyy. Etsinnät ja neuvottelut johtivat siihen, että Rauta—Keskon asfalttipiha saatiin iltaisin mikrojen harjoitusradaksi v. 1978.
Oman ratahankkeen mahdollisuuksien tarkastelua
Seuraavan talven aikana asiaan innostuneet parikymmentä perhettä kokoontuivat vapaamuotoisiin kerhoiltoihin, missä keskeisin puheenaihe oli harjoitusradan saaminen nuorille. Selvittelyjen jälkeen todettiin, että Riihimäen kaupungilla olisi auttamishaluja, mutta ei ole sopivaa maata. Riuttakin oli jo niin tarkkaan käytetty, ettei sieltä paikkaa liiennyt, eikä kukaan ollut halukas sieltä lisämaata luovuttamaan. Lavintolaiset Pentti ja Marjatta Lepomäki kuuluivat myös ´FK-vanhempiin´ ja kummastelivat sitä, kuinka paikan saanti voi olla niin vaikeata. Asiasta keskusteltaessa päädyttiin siihen, että Lepomäen mailta Lavinnosta voidaan vuokrata tarvittava maa—alue, jos sellainen löytyy. Saman kevään aikana käytiin paikkoihin tutustumassa ja kelpuutettiin 5 ha:n alue, missä rata nyt on. Riihimäen kaupungille kerrottiin löytyneestä paikasta, mutta kun se oli naapuripitäjässä, ei se enää kaupunkia kiinnostanut. Hausjärven kunnalle asia oli uusi ja outo ja kun hankkeen takana olivat Riihimäen Urheilijat, ei hanke kiinnostanut kuntaakaan. Riihimäen Urheiluautoilijoihin kuuluu monta jaostoa, joista mikroautojaosto on pienimpiä. Seurassa päädyttiin oman mikroradan suunnitteluun siltä pohjalta, että samalle rata-alueelle saataisiin sovellutettua myös jokamiesluokan autorata, mikä Riihimäen osalta etsii edelleenkin tilaansa lähiseudulta. Kun tämä ei taas kiinnostanut maan vuokraajaa, jäi seurakin hankkeesta sillä kertaa sivuun.
Talkoohenki avuksi
Hankkeen mahdollisten yhteiskunnallisten avustajien jäädessä sivuun eivät innokkaat perheet silti ajatuksesta luopuneet, vaan lähtivät talkoohengellä hanketta toteuttamaan. Maastokohta oli metsänuudistusaluetta, jonka puusto oli hakkuusuunnitelmissa. Puiden tultua kaadetuiksi paljastui maasto entistä paremmin. Paikka oli kivilouhikkoista lievästi viettävää rinnettä, missä oli radalle sopivaa nousua ja laskua. Vielä saman kevään aikana caterpillarilla puskettiin ratalinja auki. Sen suunnittelu ja sovittaminen maastoon tehtiin talkoolaisten omin voimin Aaro Virtasen oltua pääsuunnittelijana. Kaarteet ja mäkiprofiilit sommiteltiin ´korvakuulolta sen mukaan, miltä näyttää´. Monien talkoolaisten oma ajokokemus mikroautoilla oli asialle eduksi. Muovinauhoilla merkittiin rata maastoon ja katsottiin kaarteiden ruotoja. Jälkeen päin saatettiin todeta suunnittelun sattuneen likipitäen kohdalleen, sillä montaakaan korjausta ei ole tarvinnut tehdä. Liian helpoksi suunnitellulla radalla nousevat nopeudet korkeiksi, yli 100 km/h, ja vastaavasti vaikea rata alentaa ajomielekkyyttä. Lavinnon radan keskinopeudeksi on todettu n. 60 km/h. Suunnittelu jatkui talven aikana rahoituksen ja eri työvaiheiden ajoituksen osalta. Radan ajolinjan raivaamiseen liittyvä n. 5.000 mk:n kustannuserä saatiin katetuksi tarramyynnillä ja kerätyillä kannatusmaksuilla. Eri työvaiheita johtamaan valittiin ´pomot´, joista yksi hoiti viemäröinti- ja salaojitustyöt, toinen huolehti yhteydenpidon kuorma-autoilijoihin ja kolmas huolehti yhteyksistä kaivinkoneurakoitsijoiden suuntaan. Tämä jako todettiin käytännössä oikeaan osuneeksi ratkaisuksi. Vuoden 1979 kevään aikana talkoolaiset saivat hankkeeseensa kaivinkoneurakoitsijoita ja kuoma-autoilijoita tavattoman hyvin makaan. Talkoohenki 1evisi heihinkin niin voimakkaana, että parhaimmillaan oli viikonvaihteen aikana jopa kolmisenkymmentä kuorma-autoa ja viisi-kuusi pyöräkuormaajaa radan talkootöissä. Osallistuminen saattoi olla jonkinlainen vastareaktio sille, kun yhteiskunta ei lähtenyt tukeman hanketta. Hyvin toimineiden henkilösuhteiden ohella oli kaikilla kova halu tehdä ja osallistua yhteishankkeeseen.
Pohjatyöt
Kun maaperä oli routivaa silttiä, edellytti se kunnollista salaojitusta ja viemäröintiä. Radan pohjakerroksiin saatiin Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:Itä lahjoituksena Päijänne-tunnelin kivilouhosta, jota ajettiin kuorma-autoilla pari pyhän seutua Oitista Vuolteenkosken louhosvarastosta. Pohja-ja täytesoraa ajettiin Lepomäen kuopasta sekä yhden viikonvaihteen ajan kunnan omistamasta Vuorenmäen kuopasta. Kummastakin tuli sora lahjoituksena rakentajille. Kun ratatyö oli hyvin nopeatempoista toimintaa, ei muita avustusanomuksia kunnalle esitettykään, koska ei ollut aikaa odotella anomuskierrosten virallista käsittelyä.
Pintakerrokset
Lahtelainen insinööritoimisto teki suunnitelman radan pintakerroksia varten. Siitä selvisi eri kerrosten laatu ja paksuus. Rakentajien toimesta pintakerros, n. 40 cm, vahvistettiin vielä ylimääräisellä 20 – 30 cm:n kerrostumalla. Näin varmistettiin radan roudankestävyys. Yli kymmenen vuoden aikana on voitu todetakin asfaltoinnin kestäneen vaurioitta. Asfaltointi on tunnetusti kallis menetelmä ja siihen eivät talkoolaisten varat enää riittäneetkään. Ri:n U-A:lta saivat rakentajat 20.000 mk tukea, saman verran he saivat ratavarren mainoksista ja omavastuista pankkilainaa talkoolaiset ottivat Pentti Lepomäen nimissä 40.000 mk. Tällä rahoituksella saatiin rata asfaltoitua ja viimeisteltyä niin, että 19.10.1979 rata oli valmis ajettavaksi.
Radan käyttö
20 vuoden vuokrasopimuksella ja nimellisellä vuosivuokralla oleva FK-rata sai Riihimäen Urheilu-Autoilijoiden toimesta jälkeen päin ajanottotornin, vessat, suihkut ja kaivon. Nykyisin Ri:n U-A vastaavat radasta ja sen tapahtumista. Vuosittain on pidetty parit suuret kansalliset ajot ja pienempiä kerhokilpailuja. Muualle myöhemmin rakennetuilla yhteiskunnallisilla radoilla pidetään suurimmat ajotapahtumat, mutta harjoituksiin ja pikku kisoihin Lavinnon rata on edelleen täysin sopiva. Uudet radat ovat mitoiltaan toista luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten tehdyt. Nykyratojen pituus on noin 1.000 m ja leveyttä niissä on 9 – 10 m, kun taas Lavinnossa vastaavat mitat ovat 604 m ja 7,20 m. Kehityksen myötä ovat niin radat kuin autojen tehotkin kasvaneet. Moottorit tehdään nykyisin nimenomaan mikroja varten ja niistä löytyy tehoa 30 – 50 hv, jolla saavutetaan helposti yli 100 km/h nopeus. Kun puhutaan kymmenes tai sadasosa sekuntien aikaeroista kierrosta kohti, ovat tehot jo erittäin pienistä seikoista kiinni.
Tavoitteiden täyttymys
Ajojen tapahtuessa yhteislähdöillä ja nopeuksien noustessa paikka paikoin 100 km/h tuntumaan, joutuvat nuoret kilpailijat vaativaan tehtävään. Mikroilla ajaminen edellyttää kovaa kurinalaisuutta ja tarkkaa sääntöjen noudattamista. Näiden tavoitteiden saavuttaminen onkin mikroautoilun parasta antia sen ohella, että harrastus tarjoaa koko perheelle yhteistä puuhaa ja suunnittelua. Harrastuksen aktiivisuudesta ja innostuksen riittävyydestä riippuu etenemisen Vauhti ’ja määrä tälläkin alalla. Tämän hetken nuoret suomalaiset moottorikuuluisuudet Mika Salo, Mika Häkkinen ja Taru Rinne ovat mikroilla aloitelleet ja kaikki myöskin lavinnon asfalttia ajaneet. Nyt he ovat maailman huipputekijöitä omissa sarjoissaan. Heidän kohdallaan sinnikkyys mikroautoilussa on tullut koreasti palkittua monella tavalla sanoin kuin radan talkoorakentajien sisukkuus heidän toteuttaessaan suunnitelmansa luoda FK-rata tyhjästä.
Isät, pojat ja FK-autot I.avinnon radalla.
Lavinnon FK-radalla on kilpailupäivinä suurta ja pientä autoa, väkeä ja tunnelmaa.
Radan ajanotto torni rakenteilla.
Lepomäen kotimuseon tuvassa emäntä Vieno Lepomäki.
Tähän loppuu Lasse Toivolan kirjoittama historiikki.
——————————————————————————————————
Lavinnon kartingrata on rakennettu vuonna 1979, ja se on siitä lähtien tarjonnut vauhdin iloa sekä harjoittelu- että kilpailukäyttöön. Rata sijaitsee Puujaantien varrella, lähellä Riihimäkeä, ja on vuosikymmenten aikana muodostunut tärkeäksi osaksi Etelä-Suomen moottoriurheilukulttuuria.
Rata tunnetaan erityisesti sen monipuolisesta ja vaihtelevasta profiilista – Lavinnossa on jopa 8 metrin korkeuserot, mikä tekee siitä poikkeuksellisen monipuolisen ja teknisesti haastavan radan. Tämä on tehnyt siitä suositun sekä aloittelijoiden ajoharjoitteluun että kokeneiden kuljettajien kilpailutoimintaan.
Lavinto Kartingin kokonaispituus on 604 metriä, ja se koostuu kymmenestä kaarteesta – kuudesta oikealle ja neljästä vasemmalle kääntyvästä mutkasta. Radan ajotuntuma on vaihteleva ja opettavainen, minkä vuoksi se on saanut vuosien varrella kiitosta kouluttajilta, harrastajilta ja kilpailijoilta.
Viimeisten kahdeksan vuoden ajan radalla on harjoitustoiminnan lisäksi toiminut myös vuokrauskarting, jonka ansiosta yhä useampi on päässyt kokeilemaan ajamisen iloa turvallisesti ja helposti.
Vuonna 2026 Lavinto Karting aloittaa uuden aikakauden, kun radan toiminnan vetovastuun ottavat Pekka ja Laura perheineen. Heidän tavoitteenaan on säilyttää radan vahvat juuret ja perinteet, mutta tuoda mukaan uutta eloa, palveluja ja tapahtumia. Tulevien kausien aikana rataa kehitetään entistä viihtyisämmäksi ja modernimmaksi ympäristöksi – paikka, jossa vauhti, yhteisö ja ajamisen ilo kohtaavat.
Lavinto Karting – Etelä-Suomen monipuolisin rata vuodesta 1979.